Sirpa Berg

oboisti

Muusikko

Sirpa Berg on oboisti, joka liikkuu sujuvasti musiikin eri tyylilajista toiseen, klassisesta lattareihin ja nykymusiikista 1600-luvun musiikkiin. Berg soittaa useissa eri yhtyeissä ja on kiinnostunut uusista musiikillisista haasteista, uusista säveltäjistä ja sävellyksistä.

Soiva Keski-Suomi -konserttisarja on ennakkoluulottomalla ja monipuolisella ohjelmallaan ilahduttanut kuulijoita ja muusikoita. Berg on konserttisarjan taiteellinen johtaja. Berg sai Keski-Suomen muusikoiden tunnustuspalkinnon vuonna 2016 pitkäjänteisestä ja monipuolisesta urastaan muusikkona ja konserttien järjestäjänä.

Pedagogi

Opettaminen on samasta asiasta innostumista aina uudelleen. Toistoa, kertaamista, hidasta taapertamista kohti uusia oivalluksia.
Niin kuin elämäkin.

Opettaminen on todellista jatkuvaa liikettä, mielen notkeutta sopeutua joka päivä muuttuviin ympäristöihin ja erilaisiin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Niin kuin elämäkin.

Konsertit ja esiintymiset

Täältä löydät esimerkkejä aiemmista esiintymisistä ja missä kuulet minua ja kokoonpanojani seuraavan kerran.

Yhtyeet

Duo Berg & Hirvanen

Sirpa Berg, oboe
Olli Hirvanen, kitara

Musiikkia Etelä-Amerikasta säveltäjiltä Villa-Lobos ja Piazzolla, barokkia ja modernia musiikkia.

Trio 3S

Sirpa Berg, oboe
Sabine Laakso, huilu
Susanne Schelhorn, piano

Kamarimusiikkia, sävyjä, suuria tunteita, huumoria, tuntemattomia säveltäjiä ja teoksia, tuttuja ja tunteellisia lauluja, herkkää ja sielukasta, vahvaa ja voimakasta. 

Flauto Dolce Vita

Sirpa Berg, Tereza Himmelova
ja Jukka Louhivuori, nokkahuilu
Jarmo Hovi, rummut
Olli Hirvanen, kitara

Flauto Dolce Vita on vuonna 2021 perustettu jyväskyläläisistä muusikoista koostuva renessanssin ja barokin ajan musiikkiin erikoistunut yhtye. Kolmen nokkahuilistin, Sirpa Berg, Tereza Himmelova ja Jukka Louhivuori, lisäksi yhtyeessä soittavat kitarataiteilija Olli Hirvanen ja lyömäsoittaja Jarmo Hovi.

Yhtyeen jäsenet ovat pitkään Jyväskylässä vaikuttaneita soitonopettajia ja muusikoita. Vanhan musiikin lisäksi yhtyeen ohjelmistossa on mukana myös oman aikamme musiikkia. Konsertissa kuullaan sekä kolmelle nokkahuilulle sävellettyjä sävellyksiä, erilaisia soitinyhdistelmiä hyödyntäviä teoksia ja soolokappaleita.

Duo Berg & Kupari

Sirpa Berg, oboe
Jenni Kupari, piano

Romanttista ja vähän uudempaa musiikkia oboella, pianolla ja englannintorvella.

Berg&
Kangas&
Tavaila

Sirpa Berg, oboe
Kalle Kangas, sello
Tero Tavaila, piano

Poulenc oboella, sellolla ja pianolla

Konserttisarjat

Soiva Keski-Suomi

Tietoa seuraavasta konsertista täällä

soivakeskisuomi.fi

Konserttisarjan facebook sivut

Helmipuhallus

Talvinen konserttisarja jo vuodesta 2010 alkaen

OTA YHTEYTTÄ

Ota yhteyttä: berg.sirpa@gmail.com / p. 050 5665 895 tai
lähetä yhteydenottopyyntö lomakkeella niin palaan asiaan.