Sanana musiikki on johdatettavissa kreikan ilmaisusta musiki tekhne, 'muusinen taito', joka käsitti runotarten innoittamat taiteet: säveltaiteen, runouden ja tanssin. Muusinen ajattelutapa on aina viehättänyt minua kaiken kurinalaisuuden ja raadollisuuden maailmassa. Ehkäpä ollut jopa jonkunlainen kartta omituisilla elämän poluilla.

Tieni muusikoksi ei ole ollut mitenkään suoraviivainen tai itsestään selvä. Kouluaikana ehdoton ykkösharrastukseni oli pesäpallo. Ja hiihtäminen. Ja tietysti uiminen. Meitä Jyväskylässä konservatoriossa soittotunneilla käyviä oli Karstulassa 1970-luvulla alle kymmenen nuorta ja olin ainut puhallinsoittaja. Orkesteria tai vertaisryhmää ei kotikylällä ollut. Onneksi oli Keuruun musiikkileiri juhannuksen jälkeen. Kapellimestari Pertti Pekkasen johdolla leirin orkesteritreenit aamulla olivat unohtumattomia seuraavaan leiriin saakka. Lapuan leiri ja ihan tosi nuori Atso Almila on jäänyt myös mieleen. Limingan ja Kälviän leireilläkin oli hauskoja hetkiä. Korvaamattomia nuorelle soittajalle olivat nuo leiriviikot.

Soittimekseni valikoitui oboe myöskin monen sattuman kautta. Muutama urheiluvamma teinivuosina oli myös jonkunmoisena hidasteena ja esteenä soittamisen täysipainoisella harrastamiselle. Moni olisi saattanut siirtyä kitaran soittoon, kun toinen etuhammas katkesi huiskis vaan ja pysyvän kruunun sain hampaan tilalle vasta täytettyäni 17-vuotta. 

Noina vuosina ainut motiivi soittamisen jatkamiselle oli tosi mukava ja luotettava opettaja, Tauno Hämäläinen. Ehkä minulla oli joku urahaave lukion alkaessa, mutta sitten astui taas joku muu voima peliin. Löysin itseni Jyväskylästä suorittamasta kaikkia rästiin jääneitä säveltapailuita ja musiikinhistorioita ja mitä näitä nyt oli. Ja elämänkoulu alkoi.

Parikymppisenä sain jo tehdä jatkuvasti töitä ammattilaisten kanssa. Harjoittelemaan opin vasta kolmekymppisenä. Ja silloin sitten myös harjoittelin kaiken, mitä oli jäänyt edellisen viidentoista vuoden aikana tekemättä. Järjestys asioilla elämässäni on ollut vähän outo välillä, mutta ehkä sekin vain todistaa sen, että kaikki jutut elämässä on jokaisen käytävä läpi johonkin aikaan ja jollain tavalla. 

Nyt on elämässä aika, jolloin soittajana on mahdollista uudistua koko ajan. Kantaesityksiä, monia erilaisia musiikin tyylejä ja yhtyeitä on ollut ympärillä muusisten taitojen virittelyä varten. Olen sanonut aika usein, että kun soitan täydellisen konsertin, myyn oboen heti enkä koskaan enää lue yhtään oboenuottia. Keskeneräisyyden sietäminen on soittajan kovin koulu.