Kamarimusiikkia, sävyjä, suuria tunteita, huumoria, tuntemattomia säveltäjiä ja teoksia, tuttuja ja tunteellisia lauluja, herkkää ja sielukasta, vahvaa ja voimakasta. Yhteistä

musiikillista iloa!.


3S-Trion soitto on balsamia sielulle ja virkistystä mielelle.

Suomi, Saksa ja Sveitsi. Sabine, Sirpa ja Susanne. Soiva, sielukas ja säteilevä. Kuinka

monta ässää yhdellä triolla voi olla hihassa?

3S-Trio on soittanut yhdessä yksitoista vuotta. Takana on yli 100 konserttia

konserttisaleissa, kirkoissa, kartanoissa, kahviloissa, olohuoneissa, parkkihalleissa,

palvelutaloissa ja kouluissa. Ohjelmistossa yhtyeellä on 50 trioa ja lisäksi saman verran

yhtyeen omia sovituksia erilaisille kokoonpanoille. Ja uusia kujeita juonitaan koko ajan.


Kuulijan kommentti:

”Soittajien yhteismusisoinnin ilo tarttuu kuulijaan. Nautin joka minuutista.”


Sirpa Berg on oboisti, joka liikkuu sujuvasti musiikin eri tyylilajista toiseen, klassisesta lattareihin ja nykymusiikista 1600-luvun musiikkiin. Berg soittaa useissa eri yhtyeissä ja on kiinnostunut uusista musiikillisista haasteista, uusista säveltäjistä ja sävellyksistä. Soiva Keski-Suomi -konserttisarja on ennakkoluulottomalla ja monipuolisella ohjelmallaan ilahduttanut kuulijoita ja muusikoita. Berg on konserttisarjan taiteellinen johtaja.

Berg sai Keski-Suomen muusikoiden tunnustuspalkinnon vuonna 2016 pitkäjänteisestä ja monipuolisesta urastaan muusikkona ja konserttien järjestäjänä.


Huilisti Sabine Laakso suoritti ammattitutkinnon Mainzin musiikkikorkeakoulussa. Toinen Laakson tärkeä yhtye 3S-trion lisäksi on huiluyhtye FlutEmotion, jossa kymmenen huilun lisäksi soittaa yksi kontrabasisti. Urkuri Christine Geitl ja kitaristi Jürgen Zimmer konsertoivat Laakson kanssa monipuolisilla ohjelmilla. Laakson huilunsoitto on sielukasta, herkkää ja virtuoosista.

Pianisti Susanne Schelhorn suoritti pianodiplominsa Würzburgin musiikkikorkeakoulussa. Schelhornin lyyrinen ja elastinen soittotapa saa kuulijan ajattelemaan että soitin ja soittaja ovat yksi ja sama instrumentti. Schelhorn opettaa pianonsoittoa Sveitsissä sekä konsertoi pianistina, lied-pianistina, kamarimuusikkona ja toimii korrepetiittorina ooppera, kuoro- ja musikaaliproduktioissa sekä koesoittojen harjoituspianistina.Schelhorn johtaa myös kahta kuoroa.

3S Trio levy


"The performance is exellent and the recording so crisp and clear. Bravo!" -Paul Harris 2018

Levylle on taltioitu 1900-luvun teoksia huilulle, oboelle ja pianolle:
Paul Harris:  Summer Waltzes
Malcolm Arnold:  Suite Bourgeoise
René Gerber:   Suite 
Jean-Michel Damase: Trio

Levyä saatavilla Levykauppa Äx:stä